sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Jäätä särkemässä



Tarjoutuipa mahdollisuus lähteä käymään mutka Kemin edustalla jäätä särkemässä. Ei tarvinnut paljon houkutella! Jäänmurtaja Sampo tekee näillä näppäimillä kevään viimeiset reissunsa. Kevättalvi on varmaankin parasta aikaa lähteä mukaan. Ei ole liian kylmä, ulkona näkeekin jotain ja viima ei muuta olosuhteita täysin sietämättömiksi. Aurinkolasit ja untuvatakki olivat silti merellä ihan must, ja naaman punotuksesta päätellen kasvoja suojaava huivi ei olisi ollut sittenkään pahitteeksi. "Emmää mitään kaulahuivia erikseen ota, kun takissa on kumminkin hyvät kaulukset. He hee, noi turistit on sitten niin hassuja: vuorautuneet tähän aikaan keväästä kuin minnekin Pohjoisnavalle.." Turistin naamaapa ei reissun jälkeen varmaankaan poltellut ja kiristellyt.

Neljän tunnin reissulla ei aika tullut pitkäksi. Olin varautunut siihenkin. Olisin voinut töröttää kannella katsomassa ja kuuntelemassa ihmeellistä murtuvaa jäätä vaikka koko ajan. Jäällä näkyneet eläinten jäljet yllättivät. Miehistön mukaan siellä näkee välillä kettuja ja hirviä.
Välillä syötiin hyvää porokeittoa ja kierrettiin oppaan johdolla koko laiva komentosillalta konehuoneeseen. Omin päinkin murtajassa sai kulkea suhtkoht vapaasti.

Pysähdyimme käppäilemään jäällä ja kellumaan pelastuspuvuissa. "Plussapallot" pulahtivat veteen ja hauskaa näytti olevan. Olin tylsä enkä testannut: veteen meneminen vaatii kohdallani tietyn kynnyksen ylittämistä.

Olisi mukava tehdä sama reissu hieman pimeämpään aikaan. Silloin näkisi, miten valo muuttuu merellä päivän kääntyessä illaksi. Jos hämärällä mennään uimaan, voisi murtaja valonheittimineen ynnä muine valoineen olla mahtava näky alhaalta jäältä katsottuna.

Se on harmi, että Sammolle lähteminen on aika tyyristä hommaa. 250 euron hintalappu hillitsee varmasti taviksen intoa. Hinnan suuruuden tietysti voi ymmärtää. Laiva vaatii jatkuvaa ylläpitoa, henkilökunnan palkat pitää maksaa, jäänmurto ja ymmärtääkseni mikään muukaan merenkulku ei ole halvemmillakaan polttoaineen hinnoilla mitään varsinaista taloudellisuusajoa: Sammon yhteensä 8800-heppaiset pääkoneet hörppäävät 1000-1400 litraa polttoainetta tunnissa.
Mutta jos on muutama huntti ylimääräistä ja aikaa, kannattaa lähteä. Harvemmin sitä pääsee edes näkemään jäänmurtajaa, saati sitten sellaisen kyytiin tai katsomaan mitään alusta tästä vinkkelistä:


PS. Tyyristä ja tyyristä. Kaikki on tietysti suhteellista. Venäläisellä ydinjäänmurtajalla pääsee käymään vaikka Pohjoisnavalla, jos vain taskussa on piisalle asti taaloja.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Artekin sisällä

Tältä se varmaan näyttäisi, jos jotenkin joutuisi Artekin sisuksiin. Oli asiaa Turkuun ja asiaan liittyi myös vierailu Logomossa. Vierailu oli vähän turhankin pikainen ja kaikki muut kulttuuripääkaupunkihässäkät jäivät näkemättä, kun omaa aikaa ei ollut. Mutta hyvä, kun käytiin edes tuolla. Olisi ollut mukava kuulla enemmänkin rakennuksen vaiheista ja muutoksesta korjaamosta kulttuurikeskukseksi. Artek-fanin silmä lepäsi (ja välillä joutui sattuneista syistä jonkinasteisen optisen harhan uhriksi) mukavasti mustavalkoisessa kahvilassa. Itse faninkin oli siellä kiva levähtää.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Luksusta luksusta




Torniossa järjestettävä mainio Kalottijazz on kuulunut melko monen kesän ohjelmaan. Kyllä siinä vaan on sitä jotain, kun saa maata nurmikolla, lukea, syödä eväitä ja taustalla jatsi raikaa. Tällä kertaa lukemistona oli Jens Lapidusin uusin dekkari Livet deluxe.


Näkymät olivat tällaiset, mutta älkää antako kesäisen kuvan hämätä. Oli pakko kaivaa esiin reppuun pakatut villasukat ja fleecepaita, jotka lähtiessä tuntuivat aivan hätävarjelun liioittelulta. Ohan se selvää, että kun pakkaat mukaan aurinkorasvaa (suojakerroin 50) ja jotain huivia päähän kiedottavaksi "että ei sitte tuu huono olo auringossa", niin auringon lieveilmiöistä ei ole tietoakaan.
Ulkomaanpyörähdys Haaparannalla jäi nyt tekemättä aikataulullisista syistä, mutta blogi tekee mutkan lähimpään ulkomaahan tänä kesänä ensi tilassa. Saattaapa se vierailla vähän peremmälläkin naapurissa kuin ihan tuossa rajan pinnassa!




Kotimatka taittui tällä kertaa Veljekset Salmelan bussissa. Taas kerran päästiin perille varsin retrokkaissa tunnelmissa. Ei noin kestävää ajokalustoa voi kuin ihailla! Ja niissä on sentään sikaosastot pakettitavaralle, moottorikopat kuskin vieressä ja kaikki.

PS.


Loppuun pakollinen rakennuspläjäytys. Tässäpä komeilee Tornion kaupungintalon julkisivu, jota saa tuijotella aina linja-autoasemalla odotellessa. Sisälle en ole päässyt koskaan, mutta rakennuksen herättämät mielikuvat ovat vähintäänkin byrokraattiset. Voisi hyvin kuvitella, että jossain tuolla sisällä on oma konehuoneensa niille hitaasti jauhaville byrokratian rattaille. Suunnittelija Seppo Valjus, valmistumisvuosi 1974.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Akka ratissa!


Tänään on vietetty autoiluperjantaita ja päästelty kolmisensataa kilometriä pikitietä pitkin. Autoiluperjantai on ollut tänään Saudi-Arabiassakin. Siellä on kapinoitu naisten ajokorttikieltoa vastaan. Hesarin uutisen mukaan maan laki ei varsinaisesti kiellä naisten autoilua, mutta naisille ajokortteja ei myönnetä.

Tämä siirtyminen osui sattumoisin juuri tälle päivälle, mutta muuten olisin takuuvarmasti lähtenyt ajamaan jonkinlaista pillurallia ihan vaan kannatuksen ja periaatteen vuoksi. (Tai harjoitellut peräkärryn peruuttamista. Voin kertoa, että sillä saralla ohjelmaa riittää. Kyllähän se perässä kulkee, mutta annas olla kun pitää alkaa peruuttamaan ja vekslaamaan!) Naisella pitää olla omat rahat, oma työ ja mahdollisuus ajaa autoa ja hankkia ajokortti, jos sattuu haluttamaan.

No joo, kyllä Suomessakin on varmasti semmoisia naisia (ja myös miehiä), joille ei kannata korttia antaa. Kysykääpä vaikka seuraavan kerran katsastuskonttorilla käydessänne inssien kokemuksia. Jos ette uskalla, lukekaa Yle Keskipohjanmaan juttu aiheesta. Hyviä kilometrejä vain!

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kiviäkin kiinnostaa



Viime kesänä tajusin, että tuossa aivan lähellähän sijaitsee jatulintarha. Siis ensi tilassa moista ennennäkemätöntä ihmettä katsomaan! Jatulintarhahan oli kiinnostava kuin mikä ja sitä ympäröivät metsät ja merenrannatkin tosi hienoja. Ainakin, jos ei muista nähneensä matkalla valtavia soranottoalueita.
Tämä Haukiputaan Isoniemen jatulintarha on ilmeisesti aikaisintaan 1400-luvulta, vanhimmat jatulintarhat ovat vallan kivikaudelta ja nuorimmat sitten semmoisia rapian sadan vuoden ikäisiä.

Pari päivää sitten kävin jatulintarhaa tarkastelemassa taas. Erikoinen fiilis siellä tulee, ei voi mitään. Kukahan tai ketkähän tuonkin ovat paikalleen latoneet, missä olosuhteissa ja miksi? Itseäni kiinnostaisi tämmöinen geo/muinaisturismi. Kivet ja kivimuodostelmat ovat jännittäviä. (Joo, elämäni on ilmeisesti lopulta aika tylsää.) Niitä täällä riittää, joten tuon lajin turismissa pääsee ainakin hyvin alkuun (lisäksi seutu tarjoaa hyvät mahdollisuudet erikoistua maankohoamisturismiin). Haukiputaan kunnan nettisivujen mukaan Suomen reilusta 140 jatulintarhasta 20 on Pohjois-Suomessa. Jätinkirkkojakin löytyy.



Mutta mitenkähän se mahtaa olla, saako jatulintarhan läpi pöräyttää tuolla lailla jollain kulkupelillä? Itse kivimuodostelman läpi ei oltu sentään ajettu - ei ainakaan toistaiseksi.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Ei aina tarvitse mennä ABC:lle



Eikä varsinkaan kannata, erityisesti jos on kasitietä ajamassa Oulun ja Kokkolan välillä. Kahvila Siiristä Kalajoelta ei saa autoon polttoainetta, mutta matkustajille kylläkin makoisia leivonnaisia ja kahvia posliinikupeista. Kulttuurin näläkään näyttelyitä pitkin kesää ja myytävänä käsitöitä. Pitää vain malttaa poiketa tieltä hieman syrjään ja seurata Plassin opasteita. Malttaminen kannattaa.

Kahvila on Havulan talon pihapiirissä. Käydessäni Havula ei ollut auki, mutta kesemmällä on mahdollista päästä opastetulla kierroksella kurkistamaan vuodelta 1912 peräisin olevaan sahanjohtajan huvilaan. Kyseessä on pohjalaisittain harvinainen 1920-30-luvun varakas porvariskoti, 14 h + k, 700m2, alkuperäinen sisustus, 2 krs. Sisällä käyneen tuttavan mukaan melkoinen ja näkemisen arvoinen paikka.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Allegrolla Pietariin

Nyt tuli testattua Allegro-juna. Mielessä on aina ollut Venäjälle matkustaminen sillä venäläisellä junalla, mutta taisi jäädä tekemättömien asioiden joukkoon. Vai vieläkö se Helsingistä lähtevä yöjuna kulkee? Toivottavasti, sillä venäläisessä junassa kiehtoivat ikkunaverhot, vaunujen ulkonäkö ja arvokkaan näköiset konduktöörit.

Allegro oli tietysti nopea ja vei Helsingistä Pietariin retkikunnan sukkelaan. Vaunussa istuneet bisnesmiehetkin kiittelivät ja tulivat siihen tulokseen, että kyllä tämä melkein jo lentokoneen hakkaa (mikä on varmasti ihan totta kentällemeno- ja odotusaikoineen ja matkatavarasäädöksineen kaikkineen), mutta steriili ja tylsähän tuommoinen pendolinomallin juna on, vaikka kuinka sillä pääsisi ulkomaille.
Rajamuodollisuudet sujuivat sutjakkaasti vauhdissa. Vielä syksyllä tavallinen IC seisoi Vainikkalassa tunnin verran. Aion lähteä uudestaankin. Nyt reissulla ei tehty mitään kivaa eikä käyty Pietarissa, ajettiin läpi vain, mutta se kyllä riitti reissuhingun herättämiseksi. Keväällä siellä näytti olevan tosiaan vähän erilaista kuin marraskuun loskassa.

Näin muuten tämän juna- ja matka-asian näki Mika Waltari:

SININEN YÖ

Himmeänsinisessä yössä
sateen solistessa kadun asfalttiin
havahdun niin polttavaan ikävään,
että tahtoisin olla kuollut,

kun kaikki minussa huutaa,
miten olisi voinut olla,
ja ohitseni liukuvat tyhjinä
elämän ruhtinasyöt:

Juna vapisee jalkojen alla,
liekit palavat kadun kiiltävässä pinnassa,
kameelin varjo kuvastuu erämaan taivasta vasten,
huulilleni syöpyy hiekan suolainen maku,

ja minä tiedän, että ainoa kotini
on jyrisevä asemahalli
juuri ennen pikajunan lähtöä,
ja että minua odottaa aurinko ja meri
siellä, missä en ole,

aina siellä, missä en ole.